Kuluvan viikon aikana suomalainen lehdistö on kertonut muun muassa myrkyllisestä hämähäkistä, joka tappoi turistin Kreikassa (juttu oikaistiin myöhemmin kauttaaltaan, hämähäkki ei liittynytkään kuolemaan) ja 26-vuotiaasta perheenäidistä, joka riisuutuu alasti tv:ssä.

Nämä jutut olivat kai menestyksiä: ne keikkuivat pitkään luetuimpien listalla. “Kiinnostivat” lukijoita, kuten toimituksissa on tapana sanoa.

Olen parin viime viikon aikana lukenut vastauksia, joita te Uuden Jutun seuraajat olette kirjoittaneet kyselyihimme. Kiitos niistä! Moni teistä toivoo syvällistä journalismia, joka auttaisi ymmärtämään, mitä maailmassa tapahtuu.

Kun seuraa suomalaismedioiden luetuimpien juttujen listoja, lukijoiden tarpeet näyttävät kuitenkin toisenlaisilta. Onnettomuudet, kuriositeetit ja paljaat ruumiinosat kiinnostavat.

Juuri ”kiinnostuksella” toimitukset usein perustelevat aihevalintojaan. Ja kiinnostus on usein synonyymi klikille.

Ei pitäisi olla. Se mitä lukijat klikkaavat kertoo vain osittain siitä, mitä he haluavat lukea.

Olen monesti kuullut toimittajien valittavan, että lukijat pitäisi laittaa vaihtoon. Niin olen itsekin toisinaan manannut, kun olen pettynyt tärkeinä pitämieni juttujen lukijämääriin. Hohhoijaa, lukijat haluavat mieluummin lukea pakaroista kuin yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista!

Klikki on liian yksinkertainen mittari kiinnostukselle. Ärsytys tai tirkistelynhalu eivät välttämättä kerro siitä, että juuri tällaista journalismia lukija haluaa lisää.

On liian helppoa ajatella, että lukijat ovat moukkia, joita yhteiskunnalliset aiheet eivät kiinnosta. Mediatalot myös luovat kysyntää eli ”kiinnostusta” tarjoamalla juttuja, jotka houkuttelevat klikkaamaan.

Sama ristiriita näkyy ruokakaupoissa, joista kerätään paljon dataa. Kun ihmisiltä kysytään, mitä he haluavat ostaa kaupasta, vastaus on tyypillisesti, että terveellistä ruokaa. Lopulta ostoskoreihin ladotaan karkkia ja kaljaa.

Tämän perusteella kauppiaat usein väittävät tietävänsä, mitä ihmiset haluavat ostaa. Kuluttajina olemme kuitenkin sen varassa, mitä kauppias on päättänyt valita kaupan hyllylle – ja miten tuotteet on laitettu esille. Aivan kuten journalismissakin.

Kun pitää valita karkkipussin ja parsakaalin – tai pakaroiden ja nälänhädän – välillä, karkkipussi ja pakarat usein voittavat.

Kaupoissa ja mediataloissa piiloudutaan mielellään valinnan tekijän taakse, mutta silloin oma rooli unohtuu. Meidän mielestämme medialla on kuitenkin velvollisuus selvittää klikkejä tarkemmin, mitä ihmiset medialta toivoisivat. Sitten sitä pitäisi vielä tarjota.